Stora Buskärissä paistaa aina aurinko. Näin on ainakin minun kolmen vierailuni perusteella.

Tänä kesänä oli kolmas kerta kun elokuun alussa pakkailin laukkuani Arkipelagia-seuran talkooviikonloppua varten. Kun nyt jo tiesin jättää suosiolla ”siistimmät päällepantavat” kotiin ja pakata katajaa ja hikoilua kestäviä vaatekertoja ja otsalampun mukaan, niin ensimmäisellä kerralla, vuonna 2013, en tiennyt lainkaan mitä tuleman pitää.

Olen aina ollut vahvasti luonnon- ja eläinsuojeluhenkinen, mutta en ole koskaan tempautunut mukaan konkreettiseen suojelu- tai hoitotyöhön. En ole aktiivisesti harrastanut luontoa, opiskellut ympäristöasioita tai edes seurannut politiikkaa tältä kantilta. Arkipelagia-seuraan ajauduin mukaan aikaisemman työsuhteeni kautta. Ja seurassa olen nyt päässyt tekemään.

Vänön saaristosta löytyvä Stora Buskär valikoitui Arkipelagia-seuran nimikkokohteeksi kun yhdistyksestä tuli Saaristomeren kansallispuiston ystäväyhdistys vuonna 2012. Silloin sovimme Metsähallituksen kanssa, että alkaisimme hoitaa jotain kansallispuiston kohdetta järjestelmällisemmin. Yhdessä valitulla Stora Buskärillä yhdistyy moni yhdistyksemme kiinnostuksen kohde: mm. saaristokulttuuri perinnemaisemien hoidon kautta. Lisäksi saarelta löytyy isomaksaruohoa, joka on apolloperhosen herkku. Toivomme, että raivaamalla elintilaa tälle kasville tuemme myös perhoskantaa.

Stora Buskärin kesän 2015 työmaa. Kuva: Salla-Maria Lauttamäki

Stora Buskärin kesän 2015 työmaa. Kuva: Salla-Maria Lauttamäki

Muistan, että ennen ensimmäsiä talkoitani olin huolissani siitä, olisiko minusta mitään hyötyä vähäisen luonto-osaamiseni vuoksi. Minua hirvitti, että leikkaisin poikki juuri sen saaren uhanalaisimman taimen. Talkootyöt osoittautuivat kuitenkin paljon pelättyä yksioikoisemmiksi. Osaatko katkaista oksan? Osaatko kasata oksat? Osaatko heitellä oksia kokkoon? Hyvä, olet täyden kympin talkoolainen! Arkipelagia-seuran talkoissa mukana on aina asiantuntevia työnjohtajia, jotka kertovat mitä tehdään, millä alueella ja miten. Pelko väärin tekemisestä on siis turha.

Toinen asia, joka minua huolestutti etukäteen – ja joiden olemassaolosta olin vakuuttunut – olivat supervoimilla toimivat talkoolaiset, jotka edellyttäisivät minun työskentelevän yötä myöten hämärän rajamailla, pelkällä vedellä ja tahdonvoimalla. Sekään ei pitänyt paikkaansa. Yhteisiä juoma- ja ruokataukoja pidetään leireillämme usein, ja omia taukoja voi pitää sen mukaan kuin kroppa ja pää niitä vaativat. Osallistujia on kaiken ikäisiä ja kukin saa tehdä oman vointinsa mukaan. Tosin näyttää siltä, että Stora Buskärillä katajapuska toisensa jälkeen haastaa talkoolaiset sellaiseen henkiseen voimanmittelöön, että viimeiset työläiset saa melkein käskeä puskista pois.

Antero ja Asta polttavat katajaa. Kuva: Jouko Högmander

Antero ja Asta polttavat katajaa. Kuva: Jouko Högmander

Saaristomerellä monet saaret olivat aikaisemmin eläinten laiduntamia, ja lehmien ja lampaiden ylläpitämät lehtomaisemat olivat monipuolisia lajistoltaan. Sittemmin saarten jäätyä oman onnensa nojaan muun muassa matalana ja tiheänä kasvava kataja on peittänyt laajoja aloja ja yksipuolistanut saarten luontoa. Tässä on talkoidemme tarkoitus: palauttaa hiukan vanhaa.

Joskus varsinaisen ympäristötyön lisäksi tulee yllätyksiä: tänä vuonna katajamaton alta löytyi kivirykelmiä, jotka vaikuttivat ihmisen tekemiltä. Löysimmekö ehkä satoja vuosia vanhan venevalkaman tai asuinrakennuksen pohjan? Ainakin oma mielikuvitukseni lähti laukkaamaan kun kuvittelin kalastajia nuotiolla saaliinsa kanssa. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan asiantuntijoiden arvioita löydöstämme.

Talkooleiri ei ole pelkää raatamista. Viikonlopun aikana ehtii nauttia saariston upeista maisemista ja hyvästä seurasta. Ohjelmaamme on muun muassa kuulunut joka kerta yhteinen saarikierros, jolla vierailemme Stora Buskärin mahtavilla kallioilla ja ihailemme sadunomaista sisäjärveä lumpeineen.

Majoittuminen saarella järjestyy vaivatta: Stora Buskärillä on kaksi suurehkoa rakennusta, joissa yöpyy mukavasti ainakin 10 henkeä. Telttailijoille löytyy hyviä paikkoja, ja juuri valmistunut tukeva ja iso laituri mahdollistaa myös omalla veneellä saapumisen.

Illalla on ihana päästä saunaan ja, mikäli viileä merivesi ei pelota, uimaan. Sitä melkein kuulee miten väsyneet lihakset kiittävät… Leirikeittiömmekin on loihtinyt vuosi toisensa jälkeen upeampia herkkuja ja päihittää varmasti jo monet mökki-illalliset. Nälkä näissä talkoissa ei ehdi pitkään olla.

Siistiä jälkeä! Kuva: Salla-Maria Lauttamäki

Siistiä jälkeä! Kuva: Salla-Maria Lauttamäki

Talkoot ovat minulle oiva keino päästä sellaisiin paikkoihin Saaristomerellä, joihin veneilyä harrastamattomana en muuten pääsisi. Lisäksi olen joka kerralla oppinut jotain uutta, minkä seurauksena arvostan upeaa saaristoamme enemmän. Muut talkoolaiset tarinoineen ovat inspiroivia ja tuntuu mukavalta ajatella, että olemme yhdessä olleet tekemässä tätä työtä, josta on hyötyä luonnolle ja tulevaisuudessa iloa myös Saaristomeren kansallispuiston vierailijoille – jahka saamme raivattua saarelle luontopolun.

Ja onhan se palkitsevaa, kun ennen lähtöä katsoo vielä kerran talkoissa avattua aluetta ja huomaa, että ylläpitohommissa olevat lampaat ovat asettuneet sinne tyytäväisinä makoilemaan. Ensi vuonna jatketaan hommia!

Salla-Maria Lauttamäki
Arkipelagia-seuran hallituksen jäsen

Hikisen päivän jälkeen talkoolaisia hymyilyttää hyvin tehty työ. Kuvassa Juha, Tuija, Salla-Maria, Antero, Asta, Raisa ja Oili. Kuvasta puuttuvat Pauliina, Timo, Jouko sekä Matti ja Jani. Kiitos kaikille hienosta työstä!  Kuva: Jouko Högmander

Hikisen päivän jälkeen talkoolaisia hymyilyttää hyvin tehty työ. Kuvassa Juha, Tuija, Salla-Maria, Antero, Asta, Raisa ja Oili. Kuvasta puuttuvat Pauliina, Timo, Jouko sekä Matti ja Jani. Kiitos kaikille hienosta työstä! Kuva: Jouko Högmander

 

Close
Go top