© Arkipelagia-seura | Arkipelagia-sällskapet
arkipelagia@gmail.com

Kuvat (poislukien uutis- ja keskustelusivuston kuvat):
 © Jaakko Ruola ja Martti Komulainen

  • White Instagram Icon

Saariston perinnemaisemat

Arkipelagia-seura hoitaa perinnemaisemia, jotka ovat lajirikkaita, silmälle kauniita avoimia tai puoliavoimia ympäristöjä muistona menneistä saariston maankäyttötavoista. Niitto- ja laidunkulttuurin synnyttämät perinneympäristöt ovat umpeutumassa ja alussa saatetaan tarvita ronskejakin (raivausta, polttoa) menetelmiä kun pusikoille annetaan kyytiä. Alkuraivauksen jälkeen laiduneläimet, kuten lampaat ja naudat, ovat parhaita maisemanhoitajia.

Saariston perinneympäristöjä ovat:

  • Kedot: kuivia niittyjä, usein kallioisilla paikoilla (paahdeympäristöt)

  • Tuoreet niityt: edellistä rehevämpiä, vaativat jatkuvaa laidunnusta tai niittoa

  • Lehdesniityt: harvapuustoisia alueita, joilta aikoinaan katkottu lehdesoksia karjalle

  • Hakamaat: harvapuustoisia laidunalueita

  • Metsälaitumet: edellistä puustoisempia laidunalueita

Perinneympäristöt ovat lajistoltaan rikkaita. Kedon kukkaloisto on hoidetuilla paikoilla mykistävä: verikurjenpolvia, tähkämaitikoita, nuokkukohokkeja, jänönapiloita, ahdekaunokkeja, ketoneilikoita. 

Kukkaloisto houkuttaa myös monia hyönteisiä. Kuivilla kalliokedoilla viihtyvä isomaksaruoho on uhanalaisen isoapollo-perhosen toukan ravintoa. 

SaariAari pelastaa perinnemaisemia

SaariAari on Arkipelagia-seuran kehittämä menetelmä, jossa hoidetaan pienialaisia kohteita hyvin paikallisesti esiintyvien lajien esim. apolloperhosen tai seljakämmekän elinolosuhteiden parantamiseksi.  SaariAari voi olla aarin alueen katajikon raivausta (kuvassa A ja B) tai aarin alueen hoitamista lajia hyödyttävällä tavalla (kuvassa C: esim. niittoa ja yksittäisen katajan poisto).

Aari on pieni pinta-ala, mutta voi kuitenkin olla monelle uhanalaiselle eliölle korvaamattoman tärkeä elinympäristö.  Moni orkidea - kuten seljakämmekkä eli Adam och Eva - kasvaa vuodesta toiseen täsmälleen samalla, pienellä ketolaikulla.  Apolloperhosen toukan ravintokasvi, isomaksaruoho kasvaa pieninä esiintyminä ja aikuisen apolloperhosen ravintokasvit kukkivat myös pieninä laikkuina kallioketojen laitamilla.

 

Yhden aarin hoitaminen voi pelastaa paikallisesti uhanalaisen eläin- tai kasvilajin esiintymän, kun uhkana on pusikoituminen ja umpeenkasvu.  SaariAari voi olla myös kulttuuriarvon hoitamista.


Pieni talkooporukka raivaa SaariAarin muutamassa tunnissa.  Toimenpide kannattaa toistaa viiden, kymmenen vuoden välein.  Hehtaarin eli sata aaria voi pitää kunnossa kymmenen talkoon voimin ja työaikaa tähän kuluu viidestä kymmeneen päivään vuodessa.


Sitoutumalla SaariAarin hoitoon vuodessa sitoutuu samalla kymmenen aarin elinympäristöjen turvaamiseen.  Sitoutumalla yhteen aaritalkooseen vuodessa turvaa kymmenen elinympäristön tulevaisuuden.


Aarin kunnostuksen voi mitata monella tavalla: aarien määränä, hoidettuna pinta-alana, isomaksaruohojen tai orkideoiden määränä tai työtunteina.  Mittauksen voi toistaa eri vuosina ja kehityksen voi päätellä mittarilukemista.