© Arkipelagia-seura | Arkipelagia-sällskapet
arkipelagia@gmail.com

Kuvat (poislukien uutis- ja keskustelusivuston kuvat):
 © Jaakko Ruola ja Martti Komulainen

  • White Instagram Icon

SaariAari-talkooretkellä kunnostettiin apollon elinympäristöä

25/3/2019

 

 Arkipelagian reippaat talkoolaiset jatkoivat lauantaina 23.3.2019  apolloperhosen elinympäristöjen hoitotöitä Paraisten Qvidjassa, ennestäänkin hyväksi tiedetyllä perhosen esiintymispaikalla. Kuuden hengen voimin saatiin peratuksi noin 3,5 saariAarin verran uutta lentoaukkoa jyrkkään kalliorinteeseen.

 

Alue oli jo sen verran metsittynyt, että perusraivauksen oli hoitanut edeltäkäsin  metsuri ja talkoolaisten tehtävänä oli raahata kaadetut rungot ja pusikot kalliolta alas tienvarteen.  Lunta oli vielä melkoisesti, joten osa risukosta oli  hangen alla. Arviomme mukaan paikalla kannattaisi maan kuivuttua jatkaa maapohjan perkausta maksaruoholle otollisemmaksi.  Urakkaan meni aikaa pari tuntia.

 

Työrupeaman jälkeen  siirryttiin retkikierrokselle   neljän kilometrin  päähän Lemlahden kartanon maille. Sää ei aluksi  näyttänyt lupaavalta. Myrskytuulessa ja sateessa olimme jo hieman märkiä. Kartanon traktoritallista löysimme  kuitenkin sopivasti suojaa eväitten syöntiin pahimman kaatosateen ajaksi. Sateen mentyä ohi  sumuisen harmaa valaistus teki maisemasta varsin kuvauksellisen .

 

Noin seitsemän kilometrin ja kolmen tunnin mittaisella kierroksella tutustuimme kartanon  kulttuurimaisemiin ja  Falletin alueen suuriin  harjumetsiin Peimarin reunalla, poikkesimme  ihailemassa hiekkarantoja ja laskimme lähteen pohjalla talvehtivat sammakot. Kuuntelimme palokärkeä ja ihailimme keväisiä töyhtöhyyppäparvia. Retkeläiset  vakuuttelivat tyytyväisyyttään ja kaikki arvelivat tulevansa uudestaankin.

 

 

 

Tunnisteet:

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Please reload

Please reload